Näin pukeudut edustuskuvaan

Onko tavoitteenasi ottaa edustuskuva LinkedIniä tai yrityksen kotisivuja varten? Kokosin tähän parhaat pukeutumisvinkkini edustuskuvaa varten. Rento, luotettava, asiantunteva, helpostilähestyttävä… Tässä muutamia edustuskuviin mielellään liitettäviä adjektiiveja. Edustuskuva antaa parhaimmillaan ammattimaisen, mutta persoonallisen kuvan itsestämme, asiakkaalle tai rekrytoijalle. Kuvan laatu, tunnelma, kuvattavan eleet ja ilmeet, mutta myös pukeutuminen kuvissa parhaimmillaan vahvistaa henkilön ja yrityksen brändiä jota halutaan tuoda esille. Ole […]

Hillfort itse äänessä

On tullut aika laittaa Hillfort podcastin ensimmäinen kausi pakettiin. Päätän kauden monologiin ja kerron teille hieman itsestäni ja yrityksestäni, Hillfortista. En varsinaisesti tiedä miten intohimoni miesten pukeutumista kohtaan on syntynyt, muistan kuitenkin kiinnittäneeni siihen aina huomiota ja viihtyneeni merkittävästi paremmin tavaratalojen miesten osastoilla tutkien ja etsien vaatteita jollekin toiselle kuin itselleni. Miesten (klassisessa) pukeutumisessa minua […]

Hillfortin vieraana Vaatturiliike Sauma

Vaatturiliike Sauma oli ehdoton valinta Hillfort podcastin vieraaksi. Haastattelua suunnitellessani oli vaikea keksiä tulokulmaa keskusteluun ja vasta nyt oikeastaan oivalsin siihen syyn: Minun ”sukupolvelleni” Vaatturiliike Sauma on ollut referenssipiste, johon muiden tekemistä verrataan – Sauma on Sauma. Kuitenkin istuttuani alas Sauman herrojen Tuomo Pynttärin ja Olli Holstikon kanssa oivalsin Sauman erityislaatuisuuden. Annankadun ja Bulevardin kulmassa […]

Hillfortin vieraana Suutari Tomi Järvenpää

Kivijalassa Tammelan torin laidalla Tampereella sijaitsee suutari ja jalkinevalmistaja Tomi Järvenpään työhuone. Mestaritutkintoaan suorittava Järvenpää on keskittynyt työssään erityisesti jalkineiden hoitoon korjauksien ja jalkinevalmistuksen lisäksi. Hänen erikoisuutenaan ovat värinmuutostyöt, joihin kuuluu myös kenkien vaalennus. Osa ennen/jälkeen – kuvista saa suoranaisen hämmennyksen valtaan. Ei siis ihme, että töitä suutarille lähetetään ympäri Suomen. Kuten vaatturin työ, niin […]

Hillfortin vieraana Vaatturi Eklund

Turussa Yliopistonkadulla liikettään pitävä Vaatturi Eklund on itselleni erinomaisen kiinnostava haastateltava (ja siksi kysymyslista, ja sitä myötä jakso venyi tavallista pidemmäksi – sorry, not sorry). Vaatturimestarilta edellytettävän pätevyyden ja vaatturikokemuksen lisäksi, Sami Eklundilla on vankka kokemus miesten  vaatetuksesta. Merkittävimpinä merkkipaaluina uralla voidaan pitää pitkää uraa Stockmannin miesten vaatetuksen parissa, mm. mittamestarin ja ostajan rooleissa, sekä […]

Hillfortin vieraana Beamhill

Hillfort podcast syntyi halusta tuoda esille miesten pukeutumisen parissa toimivia henkilöitä ja miesten pukeutumisen eri osa-alueita. Lisäksi podcastin varjolla olen saanut tutustua myös uusiin ihmisiin ja opiskella alan itselleni tuntemattomampia aihepiirejä. Tässä jaksossa antaudun katumuodin asiantuntijan Beamhillin Pekka Martikaisen nöyräksi oppilaaksi. Suhtautumiseni katumuotiin on ollut vähintäänkin skeptinen, sen nopeiden vaihteluiden ja nopeasti arvioituna suorastaan naurettavien […]

Hillfortin vieraana Schoffa

Asiointi Schoffalla oli aikoinaan oma initiaationi miesten klassisen pukeutumisen pariin. Tuolloin vasta miesten vaatetusta opiskelevalle oli kokemus ikimuistoinen ja johti vahvistuneeseen käsitykseen siitä, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä. Nykyään Helsingin Kämp Gallerian 1. kerroksessa sijaitseva Schoffa on kehittynyt mittapaitaputiikista täysiveriseksi miesten klassisen pukeutumisen single-brand-retail-liikkeeksi*. Valikoimassa on RTW (ready to wear = valmisvaate) ja MTM (made to measure […]

Hillfortin vieraana hattukauppa Swon

Hatut olivat yleinen asuste aina 1960-luvulle asti. Kuten arvoisa Sir Herra Ville Raiviokin totesi Keikari-blogissaan: “Hattujen katoaminen on ollut suurin ja näkyvin muutos klassisen miesten tyylin saralla.”  1990-2000 -lukujen nuorisotyylin lippis- ja pipopakkoa lukuunottamatta päähineiden ja erityisesti varsinaisten hattujen esiintyminen on ollut harvassa. Onko parin ohitetun sukupolven jälkeen enää mitään tehtävissä? Tekevätkö hatut vielä näyttävän […]

Hillfortin vieraana Caine Clothiers

Kivijalkayritysten piti olla historiaa jo toissa vuosikymmenellä. Tehokkaan muodin verkkokaupan piti olla viimeinen niitti arkkuun, mutta silti miesten tyyliin ja pukeutumiseen erikoistuneet kivijalkamyymälät ovat pitäneet pintansa ja tehneet jopa tasaista kasvua. Helsingin kivijalkaan tuli tervetullut lisäys, kun Korkeavuorenkadulla sijaitseva Caine Clothiers perustettiin reilu vuosi sitten. Valikoimallaan ja korkealuokkaisella palvelullaan se löysi tiensä menswear-enthusiastien sydämiin kenties jo ennen oviensa […]

Miten minimoida virheostokset vaatekaupassa?

Teitkö taas virheostoksen? Osalla meistä vaatekaappia piinaa turhan tavaran ähky ja toisilla vaatekaappi on paikoin niin “lean” että tuottaa vaikeuksia muodostaa asukokonaisuuksia pyykkipäivien välillä. Tässä tekstissä kerron tarvelähtöisestä vaatekaappiajattelusta, joka voi olla sinullekin ratkaisun siemen vaatekaapin oireiluihin. Vaihda ajattelutapaa Aluksi kerron lyhyen tarinan siitä kuinka oma kulutuskäyttäytymiseni muuttui välittömästi ruokaostoksilla. (Tiedän että tuntuu nyt hieman […]

Helpotusta vaatelogistiikkaan

Vaatelogistiikka on yksi kuormittavin kodin tavaralogistiikan osa – Vaatteita paitsi puetaan ja  riisutaan, niitä myös siirretään, pyykätään, kuivataan, viikataan, silitetään, hyllytetään, varastoidaan, hankitaan, kierrätetään ja hävitetään. Kohtaan työni kautta usein ihmisiä, joille vaatelogistiikka tuottaa lähinnä pelkoa ja inhoa. Tiedän omakohtaisestakin kokemuksesta, että toisinaan tekisi mieli nostaa kädet ilmaan ja jättää vaatteet lattialle lojumaan kuten eräiden kalsareiden […]

Podcast

Tyyli

  • Näin pukeudut edustuskuvaan

    Onko tavoitteenasi ottaa edustuskuva LinkedIniä tai yrityksen kotisivuja varten? Kokosin tähän parhaat pukeutumisvinkkini edustuskuvaa varten. Rento,…

Vaatehuolto

  • Helpotusta vaatelogistiikkaan

    Vaatelogistiikka on yksi kuormittavin kodin tavaralogistiikan osa - Vaatteita paitsi puetaan ja  riisutaan, niitä myös…

Vaatekaapin suunnittelu

Yleinen

  • Hillfort podcast 1. kauden kooste

    Hillfort podcastin toinen tuotantokausi on jo työn alla. Ennen kuin pääsemme nauttimaan uusista jaksoista, muistellaan…
  • Näin pukeudut edustuskuvaan

    Onko tavoitteenasi ottaa edustuskuva LinkedIniä tai yrityksen kotisivuja varten? Kokosin tähän parhaat pukeutumisvinkkini edustuskuvaa varten. Rento,…
  • Hillfort itse äänessä

    On tullut aika laittaa Hillfort podcastin ensimmäinen kausi pakettiin. Päätän kauden monologiin ja kerron teille…

Kivijalkaliikeet podcastsarja

Haastattelussa suomalaiset miesten pukeutumiseen erikoistuneet kivijalkaliikkeet. Miltä Suomen #menswear skene näyttää tänään?

Uusi kausi alkaa lokakuussa!